EuroCucina 2018 – Puuta, mattapintoja ja marmoria, mausteena viherseiniä

Julkaistu: 2018-04-25 14:44:15
Aihealueet: Keittiössä

EuroCucina 2018 – Puuta, mattapintoja ja marmoria, mausteena viherseiniä

Tämän vuotiset EuroCucina -messut osoittivat jälleen, että keittiö saa olla näyttävä ja keskeinen osa kotia. Mitä kauniimpi keittiö, sitä viihtyisämpi kokkailuympäristö. Vuoden erityisteemaksi saattoi lukea mitä enemmän yrttejä ja ruukkukasveja, sen trendikkäämpää ja kodikkaampaa. Toinen toistaan upeampia keittiöitä sai jälleen ihastella valtavilla osastoilla yrittäen samalla muistuttaa itselleen, että vain murto osa niiden sisällöstä sopisi meidän suomalaisiin keittiökokoihin.

 

eurocucina 2018 trendit

 

Milanon huonekalumessujen yhteydessä joka toinen vuosi pidettävillä EuroCucina-messuilla oli tälläkin kertaa esillä merkittävä määrä eurooppalaisia keittiövalmistajia. Uutuuksien, ideoiden, esillepanojen, väriyhdistelmien ja materiaalien kirjo oli valtava yhteensä yli sadan näytteilleasettajan osastoilla. Ihmeteltävää riitti kuudessa eri hallissa ja monen päivän tarpominen vaati myös jaloilta paljon. Kaikkea nähtyä piti sulatella ja jäsennellä mielessä jokaisen messupäivän jälkeen. Mitä sitä oikein tulikaan nähtyä. Mikä säväytti tosissaan. Mitkä ratkaisut olivat niitä mielenkiintoisimpia ja upeimpia. Lisäksi piti mieltää mitkä ratkaisut voisivat olla myös meillä toteutettavissa olevia. Jokaisen messupäivän jälkeen kuitenkin päällimmäisiksi ajatuksiksi jäi ihastus, inspiraatio ja innostus.

 

keittiötrendit 2018

 

Puuta ja mattapintoja– sisustuksessa kultaa ja yrttejä

Edelleen tummat puiset sävyt ja musta olivat hyvin edustettuina keittiöväreissä. Oli kuitenkin ilo huomata, että tummien puunsävyjen rinnalle oli noussut skandinaavinen koivu. Koivun ja harmaiden mattapintojen yhdistelmä näkyi raikkaasti sekä seinillä että huonekaluissa. Mattapinnat kaikilla pinnoilla ja kaikissa muodoissa näyttivät olevan ehdoton ykkösjuttu. Vain muutamassa keittiössä oli nähtävillä kiiltävää pintaa ja niissäkin sävy oli jotain muuta kuin valkoista esim. beigeä, tummaa harmaata tai ruskeaa marmoria.

Marmoritasot olivat edelleen selkeä trendi, mutta nyt vaaleaa marmoria oli lisätty hauskasti myös ovien ja hyllyjen pinnoille. Tasojen kanssa käytettävät allastrendit olivat kutakuinkin pysyneet samanlaisina kuin aiempina vuosina. Ainoastaan allaskoot ovat vuosi vuodelta suurentuneet ja niiden yhteydessä käytettävät lisätarvikkeet lisänneet näkyvyyttä. Blanco Claron sekä viime vuoden uutuusallas Blanco Etagon olivat messujen selkeimmät allasvoittajat. Blanco-altaita ja hanoja löytyi peräti 36:n eri keittiövalmistajan osastolta. Keittiöfiiliksiä näet myös videolta...

 

viherkasvit keittiössä

 

Viherseinillä kodikkuutta ja kontrasteja

Edellisten messujen selvä kohauttajaväri kulta oli saanut vierelleen pehmeämmän vihreän. Vihreän värin nousu sisustusväreihin näkyi messuväreissä niin kaapistojen pinnoilla kuin viherkasvien määrässä. Vihreällä on helppo saada aikaiseksi miellyttäviä väriyhdistelmiä ja kontrasteja. Näitä kontrasteja oli ihaillen käytetty monilla osastoilla. Tumma osasto vihreillä mausteilla näytti huomattavasti lämpimämmältä ja loi katsojalle kotoisamman vaikutelman.

Trendikästä vihreää väriä näkyi kaapistojen pinnoilla, mutta erityisesti viherseinillä, joita löytyi varmasti jokaiselta osastolta. Viherkasvit kuuluvat messuille, mutta tänä vuonna erilaisten viherseinien kirjo oli silmiinpistävän runsasta. Pääosin tummanpuhuvien osastojen vastapainoksi oli kuparin ja keramiikan lisäksi rakennettu erilaisia, kokoisia ja muotoisia seiniä, joissa viherkasvit olivat etusijalla. Seinät olivat osastojen väliseiniä, ulkoseiniä tai taustaseiniä. Toisissa kasveja oli vierivieressä ja toisaalla taas harvemmin erilaisiksi ryhmiksi hahmoteltuina.

 

falmec osasto eurocucina

 

Falmec osasto

Falmec esitteli omalla osastollaan uusia liesituuletinmalleja, joista merkittävimmät olivat Spazio- sekä Levante-saareketuulettimet. Spazio-liesituulettimen löysi myös yhdeksältä muulta keittiöosastolta. Tuuletin on kiva lisä jo muutaman vuoden vallinneeseen saarekkeen päällä olevaan hyllykkötrendiin. Nyt liesituuletinta ei tarvitse erikseen integroida hyllykokonaisuuteen kun hyllyt ovat jo osana liesituuletinta.

Falmec uutuus Levante tuo mahdollisuuden saarekekupuun joka saadaan optimoitua oikealle korkeudelle. Moottorin avulla liesituuletin voidaan nostaa kattoon kun sitä ei käytetä ja laskea alas juuri sopivaan korkeuteen ruokaa valmistettaessa. Käytännöllinen saarekekuvun ja kattokuvun yhdistelmä. Falmec tuotteita ja messuosasto fiiliksiä lisää videolla...

Näillä ajatuksilla on hyvä jatkaa uuden keittiön suunnittelua ellei sitten halua jäädä odottelemaan ensi vuoden LivingKitchen -messujen antia. Living Kitchen messut ovat Saksassa Kölnissä 14. - 20.1.2019.

Jaa tämä sisältö